Ongelmakoirakoulutus
Tapakasvatuskurssi sopii jokaiselle, jolla on koiraongelmia. Kurssi räätälöidään aina koirakohtaisesti ja osallistua voivat toki myös ne, jotka haluavat vain parantaa suhdetta koiraansa.
Tavallisia koiraongelmia ovat:
- koira vetää taluttimessa
- koira rähjää hihnassa – joko ihmisille tai toisille koirille
- koira ei anna suorittaa hoitotoimenpiteitä
- koira tuhoaa yksin jäädessä kotia tai metelöi
- koira karkailee tai ei tule kutsusta luokse
Koulutusmetodi perustuu koirien laumakäyttäytymislogiikkaan ja sen on kehittänyt Pertti Vilander. Kerrallaan koulutuksessa on aina yksi koira perheineen ja ongelmiin paneudutaan
koirakohtaisesti. Koulutuksen aikana omistajille opetetaan koiran kasvatusta ja hallintaa erilaisin harjoituksin sekä ”koiranlukutaitoa”. Koiran hallintaa harjoitellaan aidoissa tilanteissa ja käytännön harjoituksissa. Lopputuloksena on omistajaansa luottava ja kunnioittava, joka tilanteessa mallikkaasti käyttäytyvä ”ihmisen paras ystävä”.
Nk. neuvolatunnilla koiran luonne testataan pienimuotoisella luonnetestillä. Tunnin kuluessa määritellään koiran ja omistan välinen suhde sekä kartoitetaan ongelmat ja niiden syyt. Neuvolatunnin perusteella suunnitellaan koulutusjakso. Koulutusjakso kestää tavallisesti 3-5 viikkoa.
Keräsimme tietopaketit yleisimmistä tilanteista, joissa koirilla esiintyy ongelmakäyttäytymistä. Näitä ovat:

